Televisiossa kerrotut tarinat ovat muokanneet meitä, halusimme tai emme. Olemme oppineet, ketkä saavat olla äänessä, ketkä taustalla ja mille saa nauraa.
Ylellä esitettävä uusi sarja Olipa kerran televisio käy läpi kaikki suomalaisen tv-historian vuosikymmenet ja kuvaa, kuinka televisio on vaikuttanut ajankäyttöömme, ajatteluumme ja tunteisiimme.
Tähän juttuun olemme poimineet viisi ilmiötä suomalaisen television historiasta, jotka moni 80- ja 90-luvulla television ääressä varttunut saattaa tunnistaa. Tuolloin suurin osa katseli vielä lineaarista eli perinteistä televisiota päivittäin tai useasti viikossa. Suoratoistopalveluja tai sosiaalista mediaa ei vielä ollut.
Yhteisen ruudun ääressä
Ennen kotitietokoneiden yleistymistä ja kännykkäaikaa kotona ei ollut ruutupaljoutta. Olohuoneen kuvaputkitelevisio oli kohinainen ikkuna maailmaan.
– Oltiin kaikki yhdessä, televisio kuului siihen, vaikka sitä ei kukaan katsonut varsinaisesti. Se oli vähän kuin perheenjäsen ja toi turvallisuutta, muistelee käsikirjoittaja ja ohjaaja Petja Peltomaa Olipa kerran televisio -sarjassa.
Ohjelmien lähetysajat määräsivät arjen tahdin. Pikku Kakkonen viihdytti lapsia päiväkodin jälkeen ja tv-uutiset kuuluivat monen aikuisen illan rituaaliin. Lauantai-illan viihdeohjelmia, kuten Lauantaitansseja tai Bumtsibumia, saatettiin katsoa koko perheen voimin.
Lapsena televisiosta sai katsoa – tai joutui katsomaan – paljon samoja ohjelmia kuin vanhemmat.
Olipa kerran televisio -sarjassa näyttelijä Laura Malmivaara muistelee, kuinka lapsena television katsominen liittyi isän kanssa olemiseen.
– Isän kanssa katottiin Ihmemiestä ja Miami Vicea ja sellaisia sarjoja, mitkä kiinnosti myös isää.
Sarjassa muistellaan myös, miten kiusallista olikaan katsoa ohjelmien suutelukohtauksia ja läheisyyttä aikuisten kanssa. Myös television ääressä koetut suuret tunteet ovat jääneet mieleen.
Kirjailija Tuomas Kyrö kertoo yhä muistavansa hiihtäjä Juha Miedon sadasosatappion aiheuttaman murheellisen tunnelman, vaikka olikin vasta viisivuotias sitä katsoessaan.
1990-luku toi tullessaan monet suositut koko kansan draamasarjat kuten Metsolat, jonka jaksot hätyyttelivät parhaimmillaan kahden miljoonan katsojan rajaa.
Miljoonan katsolukuja hipoi esimerkiksi Blondi tuli taloon, joka oli ensimmäinen suomalainen draamasarja, jota esitettiin useammin kuin kerran viikossa. Suurta suosiota nauttivat myös Kotikatu, Ruusun aika, ja Puhtaat valkeat lakanat. Vuonna 1999 alkoi Salatut elämät, josta tuli toistaiseksi Suomen pitkäaikaisin päivittäisdraama.
Visailuista suuria yleisöjä keräsivät muun muassa parinvalintaohjelma Napakymppi, Spede Pasasen luoma kilpailuohjelma Speden spelit ja sanojen arvuutteluun perustuva visailu Kymppitonni. Komediasarjoista löytyi moneen makuun. Kummeli hurmasi monet, Studio Julmahuvi toiset.
Nuortenohjelmissa katsottiin musiikkivideoita
Vuonna 1977 aloittanut Pikku Kakkonen keräsi parhaimmillaan 800 000 lasta television ääreen. Televisio tarjosi lapsille monta ikimuistoista ohjelmaa, mutta nuorisolle ja nuorille aikuisille suunnattuja kotimaisia ohjelmia oli vielä 80-luvulla vähän.
Monet suositut viikottaiset nuortenohjelmat keskittyivät musiikkiin, kuten vuonna 1994 aloittanut Lista Top 40 -ohjelma, jossa esitettiin musiikkivideoita ja nähtiin artistihaastatteluja ja live-esityksiä. Vuotta myöhemmin aloitti populaarikulttuuria ruotiva Jyrki.
Kun videopelien suosio kasvoi, televisiossa alkoi näkyä myös niistä kertovia ohjelmia, kuten Game over ja Tilt.
Tekniikan kehitys vei kohti näyttävämpää ja dynaamisempaa
Se mikä nykyään näyttää hellyttävän kotikutoiselta, on ollut joskus aikansa uusinta tekniikkaa.
Televisio-ohjelmien tekoon liittyvä tekniikka studioista, lavasteista ja kameroista lähtien on kokenut suuria muutoksia. Kehitys 1980-luvulta 2000-luvulle on ollut huimaa. Kun ennen ilmakuvaamiseen tarvittiin helikopteri, voi nykyään kuka tahansa lennättää kameraa dronella. Näyttävät lavastukset voidaan toteuttaa virtuaalilavasteilla eikä pelkästään käsityönä. Myös ohjelmien tempo on muuttunut nopeammaksi.
Suomen euroviisukarsinnoissa ja nykyisin Uuden Musiikin Kilpailussa on vuosien varrella nähty monenlaisia aloituksia. Katso videolta, miltä näyttivät Suomen euroviisukarsinat vuonna 1985 ja UMK-finaali vuonna 2025.
Ennen digitaalisten tulostaulujen ja sääkarttojen aikaa asiat havainnollistettiin usein pahvitauluilla ja paperilappusilla.
Aiheesta on revitty myös huumoria, kuten Hymyhuulissa nähty Pirkka-Pekka Peteliuksen tähdittämä sketsi, jossa meteorologin riesana ovat putoilevat pilvet.
Televisio-ohjelmiin on kuulunut myös yleisön osallistaminen. Perinteinen tapa oli pyytää katsojia lähettämään postia tai soittamaan suoraan lähetykseen.
Pikku Kakkosen posti on jo klassikko, ja postilaulu on monelle tuttu korvamato. Ohjelmaan on voinut lähettää piirustuksia ja tarinoita jo sen alkuajoista lähtien.
Monet katsojaäänestykset hoidettiin postikorteilla. Suomen euroviisukarsinnoissa katsojat saivat äänestää ehdokkaita 1980-luvulta alkaen postikorteilla.
Naiset nousivat vitsin kohteesta viihteen tekijöiksi
Käsikirjoittaja ja ohjaaja Kaisa Pylkkänen muistelee Olipa kerran televisio -sarjassa, millaisen naiskuvan suositut tv-viihdeohjelmat, kuten Spede show ja siinä esitetyt Naisen logiikka -sketsit antoivat.
– Minulle ne aiheuttivat sen, etten vuosikymmeniin halunnut olla nainen, koska ymmärsin, että naiset on tyhmiä, takakireitä ja huumorintajuttomia nipottajia.
Naisen rooli oli usein kaunis neito tai nalkuttava akka.
Viihteen tekijöinä miehet hallitsivat alaa pitkään. Naisten kykyä olla hauskoja pohdittiin jopa Ylen keskusteluohjelmassa vuonna 1992, josta voit katsoa otteen alta.
Käsikirjoittaja ja näyttelijä Niina Lahtinen muistelee, että kaikki lapsuudessa katsotut komediasarjat Kummelista Monty Pythoniin olivat miesten tekemiä ja tähdittämiä. Ja miten virkistävää oli, kun viimein ilmestyi uudenlaisia sarjoja naishahmoineen, kuten brittiläinen Absolutely Fabulous.
Vuonna 1991 aloittanut Eija Vilpaksen käsikirjoittama ja hänen sekä Hannele Laurin tähdittämä Hynttyyt yhteen oli yksi naisten tekemien suomalaisten komediasarjojen tienraavaajista. Seuraavalla vuosituhannella nähtiin muun muassa Kumman kaa ja Siskonpeti.
Itkeminen muuttui nolosta normiksi
Olipa kerran televisio -sarjassa muistellaan, kuinka suhtautuminen tunteiden julkiseen näyttämiseen on kulkenut kasvojen menetyksen pelosta tunteiden hehkuttamiseen. Vapautuminen alkoi 1990-luvulla.
Itkeminen televisiossa oli pitkään vain draamaohjelmiin rajoittunutta. Jos asiaohjelmien tai urheilulähetysten haastateltava sattui purskahtamaan itkuun, siitä seurasi usein anteeksipyytelyä.
Tosi-televisiosarjojen lyötyä läpi on tunteiden näyttämisestä tullut entistä tärkeämpää ja niillä mehustellaan.
Poskella vierivä kyynel on todiste tunteen aitoudesta. Ainakin itkemistä on vaikeampi teeskennellä kuin naurua. Mediakulttuurin tutkija Mikko Hautakangas vertasi kyyneleiden merkitystä tositelevisiossa pornoelokuvien siemensyöksyyn Helsingin Sanomien jutussa.
Ennen 2000-luvun yleisömenestyksiä, kuten Idolsia ja Big Brotheria, nähtiin jo kasarilla ja ysärillä kotimaisia tosi-tv:tä muistuttavia ohjelmia.
Vuonna 1996 televisiossa floppasi esimerkiksi Heartmix, joka oli sekoitus tosi-tv:tä ja käsikirjoitettua draamaa. Elävän arkiston artikkeleista voit katsoa myös, miltä näyttivät sellaiset aikaansa edellä olevat ohjelmat kuin Aikapommi ja Seitsemän suomalaista.
Katso Joonas Nordmanin juontama sarja television vuosikymmenistä ja siitä, miten se välineenä muutti melkein kaiken.
