Uutisia lyhyesti

Portugalin presidentinvaalien ratkaiseva äänestys alkoi myrskyn kourissa

  • STT

Portugalissa äänestys on alkanut presidentinvaalien toisella kierroksella säävaikeuksista huolimatta. Myrskysään vuoksi joillakin paikkakunnilla äänestystä on lykätty viikolla yhteensä yli 30 000 äänestäjälle.

Viime kuussa järjestetyltä ensimmäiseltä kierrokselta ratkaisevalle kierrokselle etenivät laitaoikeistolaisen Chega-puolueen puheenjohtaja ja entinen jalkapalloselostaja Andre Ventura sekä sosialistien entinen johtaja Antonio Jose Seguro.

Seguro on ollut johdossa mielipidemittauksissa, sillä monet äänestäjistä suhtautuvat Venturan äärilinjan politiikkaan kielteisesti.

Erityisedustaja: Euroopan on muutettava lähestymistapaansa Afrikkaan

  • STT

Euroopan on muutettava lähestysmistapaansa Afrikkaan, sanoo EU:n Sahelin alueen erityisedustaja João Cravinho STT:n haastattelussa. Cravinhon toimialueisiin kuuluvat erityisesti Burkina Faso, Mali, Mauritania, Niger ja Tshad.

Hänen mukaansa uusi lähestymistapa perustuu ajatukseen, että alueen valtioiden kanssa on tehtävä yhteistyötä, vaikka ei samaistuisikaan niiden hallintoihin. Kolmessa niistä on tehty vallankaappaus tällä vuosikymmenellä, Malissa jopa kahdesti.

Cravinho sanoo myös olevansa huolissaan siitä, että Venäjä voi käyttää vaikutusvaltaansa alueella horjuttaakseen Eurooppaa.

Kaksi otettu kiinni venäläisupseerin murhayrityksestä

Kenraaliluutnantti Vladimir Aleksejevia ammuttiin perjantaina Moskovassa.

Avaa koko juttu

Norjassa suuri maastopalo vuorenrinteessä – kymmeniä evakuoitu

Norjan Oksvollin sijainti kartalla.
Kuva: Marika Harjumaa / Yle, Mapcreator, Openstreetmap

Alueella on tuulista ja kuivaa, ja maastopalo leviää kohti asuin­­rakennuksia. Syttymissyynä oli poliisin mukaan ”sytyttimellä leikkiminen”.

Avaa koko juttu

Neljä ihmistä kuoli lumivyöryissä Italiassa

  • STT

Kaikki surmansa saaneet olivat vapaalaskijoita.

Avaa koko juttu

Jokioisten leivän tehdas tulessa Kanta-Hämeessä – poliisi ei poissulje rikoksen mahdollisuutta

Alueelle on annettu vaaratiedote. Terveydelle vaarallista savua leviää ilmaan.

Avaa koko juttu

Australian oppositio­koalitio pääsi sopuun vihapuhelakien aiheuttaman välirikon jälkeen

Jakkupukuun pukeutunut vaalea nainen katsoo vakavana kameran ohi.
Arkistokuva. Australian pääoppositiopuolue liberaalien johtaja Sussan Ley kuvattuna joukkoampumisen uhrien muistomerkin luona Sydney Bondi Beachillä 16. joulukuuta 2025. Kuva: Mick Tsikas / EPA

Kansallispuolue katkaisi tammikuussa siteet liberaali­puolueeseen, joka oli päättänyt tukea hallituksen vihapuhelakeja Sydneyn joukkoampumisen jälki­mainingeissa.

Avaa koko juttu

Thaimaalaiset äänestävät tänään parlamentti­vaaleissa

  • STT-AFP

Thaimaassa äänestetään tänään parlamenttivaaleissa. Minkään puolueen ei odoteta saavuttavan ehdotonta enemmistöä, vaan edessä ovat todennäköisesti koalitioneuvottelut.

Maassa järjestetään tänään myös kansanäänestys valtiosääntöuudistuksen toteuttamisesta.

Thaimaa on kärsinyt koko 2000-luvun poliittisesta epävakaudesta, vallankaappauksista ja pääministerien syrjäyttämisistä. Maassa on ollut kahden viime vuoden aikana kolme pääministeriä.

Tulevan hallituksen koetinkivenä on muun muassa Thaimaan ja Kambodžan välinen rajaselkkaus, joka kärjistyi viime vuonna kahteen otteeseen väkivaltaisiin yhteenottoihin.

Suosittu tv-juontaja lupasi maksaa lunnaat äitinsä kidnappaajille

Yhdysvalloissa tv-juontaja Savannah Guthrie sanoo olevansa valmis maksamaan lunnasrahat äitinsä Nancy Guthrien kidnappaajille. Guthrie kertoi asiasta lauantaina julkaisemassaan videoviestissä ja vetosi äitinsä vapauttamiseen.

Viimeinen havainto Nancystä on tammikuun lopulta.

– Tämä on ainoa tapa, jolla saamme rauhan. Tämä on meille hyvin arvokasta ja me aiomme maksaa, sanoi Guthrie Instagram-videossaan.

Viranomaiset ovat päätelleet, että 84-vuotias Nancy on kidnapattu. Pima Countyn sheriffinvirasto kuitenkin kertoi lauantaina, ettei heillä ole vielä epäiltyjä.

Vielä perjantaina FBI sanoi, että tutkijat selvittävät tapaukseen liittyvää hiljattain esiin tullutta viestiä.

Lähteet: Reuters, AP

Portugalin presidentin­vaalit ratkaistaan tänään

  • STT-AFP

Portugalissa järjestetään tänään presidentinvaalien toinen kierros. Viime kuussa järjestetyltä ensimmäiseltä kierrokselta ratkaisevalle kierrokselle etenivät laitaoikeistolaisen Chega-puolueen puheenjohtaja ja entinen jalkapalloselostaja Andre Ventura sekä sosialistien entinen johtaja Antonio Jose Seguro.

Seguro on ollut johdossa mielipidemittauksissa, sillä monet äänestäjistä suhtautuvat Venturan ajamaan äärilinjan politiikkaan kielteisesti.

Kyseessä on ensimmäinen kerta sitten vuoden 1986, kun vaalit ratkaistaan vasta toisella kierroksella.

Istuva presidentti Marcelo Rebelo de Sousa ei ole enää ehdolla, sillä hän on jo ollut presidenttinä lain sallimat kaksi kautta.