Kun olen itse keski-ikäinen ja urani parhaassa vaiheessa, Suomi on kuihtunut ja väki vanhaa.
Se asettaa hurjat odotukset ikäluokalleni työelämässä. Kun työikäisen väestön osuus vähenee, on entistä vaikeampaa kerätä riittävästi veroja sote-kuluihin, eläkkeisiin ja muihin valtion menoihin.
Ikääntymiskeskustelussa on keskitytty kahteen keinoon. Ensin puhuttiin syntyvyydestä, mutta se laskee laskemistaan. Sitä paitsi, vaikka nyt syntyisi miljoona lasta, se vaikuttaisi työvoiman kasvuun vasta 2040-luvun lopulla.
On aika puhua väestökehityksen todellisesta haasteesta.
Nyt puhutaan työperäisestä maahanmuutosta. Se on käytännössä ainoa keino vaikuttaa työikäisen väestön määrään lähivuosikymmeninä. Mutta maahanmuuttokaan ei nykytahdilla riitä. Vaikka työperäinen maahanmuutto pysyisi nykyisellä, korkealla tasollaan, Suomi ikääntyisi silti.
Siksi on aika puhua väestökehityksen todellisesta haasteesta: jos haluamme ylläpitää nykyistä elintasoa ikääntyneessä Suomessa, minun ja muiden nykynuorten täytyy saavuttaa urallamme selvästi edellisiä sukupolvia korkeampi tuottavuus.
Tavoitteesta ollaan toistaiseksi kaukana. Nuorten työttömyys on korkealla tasolla, ja jopa korkeakoulutettujen nuorten on vaikea löytää töitä.
Tilannetta selittää osin heikko talouden suhdanne, mutta silläkin on vaikutusta tulevaisuuteen. Taloustieteessä puhutaan hystereesistä. Termillä viitataan ilmiöön, jossa työttömiksi jääneet ihmiset menettävät osan työkykyään, kun osaamistaan ei pääse harjoittamaan. Esimerkiksi lamavuonna 1992 valmistuneet työllistyivät huonommin myös kymmenen vuotta myöhemmin.
Tuottavuuden kasvu vaatii usein uutta teknologiaa, mutta nyt sekin ”sataa väärään laariin”.
Ja työllistymisongelma on meille pitkäaikainen häiriö. Vuosien 2008 ja 2020 välillä työurien pituus junnasi paikallaan, vaikka eläkeikää nostettiin. Se johtui siitä, että nuorten siirtyminen työelämään hidastui jatkuvien matalasuhdanteiden aikana.
Tuottavuuden kasvu vaatii usein uutta teknologiaa, mutta nykyään sekin sataa väärään laariin. Tekoälyä on epäilty osasyyksi varsinkin korkeakoulutettujen nuorten työttömyyteen, koska tekoälyllä voidaan automatisoida rutiininomaisia tehtäviä, joita tehdään usein uran alussa.
Toinen selitys on, että tekoäly vähentää töitä kaikilla tasoilla, mutta yritysten on helpompi vähentää uusien työntekijöiden palkkaamista kuin irtisanoa nykyisiä. Saman mekanismin takia nuoret kärsivät muita enemmän myös matalasuhdanteesta.
Tuottavuuden kasvu vaatii myös inhimillistä pääomaa ja koulutusta. Niistäkään ei ole tarjolla ilonaiheita: korkeakoulutettujen nuorten osuus on Suomessa jo alle OECD-maiden keskiarvon, ja kantasuomalaisista 15-vuotiaista lähes viidesosa ei osaa lukea kunnolla.
Heikko työ- ja koulutustilanne heijastaa yksioikoisesti sitä, että nuoriin ei panosteta. Ei – vaikka julkisuudessa velloo väestöpaniikki tulevasta.
Onneksi suuntaa voi vielä kääntää.
Se edellyttää, että koulutuksesta leikkaaminen loppuu. OAJ:n laskelmien mukaan koulutuksesta on vähennetty rahoitusta viimeisen 15 vuoden aikana jopa 2,7 miljardia euroa.
Koulutuksesta leikkaamisen täytyy loppua.
Yritysten tulee pohtia, miten teknologian tuottavuushyödyt saavutetaan niin, että samalla panostetaan tulevaisuuden osaajiin. Harvard Business Review – lehdessä todetaankin, että tekoälyn arvo maksimoidaan siten, että se muuttaa alkupään rooleja, muttei kokonaan korvaa niitä. Rutiinitehtävät voidaan jättää tekoälylle, jolloin aikaa jää enemmän kriittiseen ajatteluun, oppimiseen ja vuorovaikutukseen.
Ja täytyy meidän nuortenkin panostaa itseemme. On surullista, että tähän asti vauraimman lapsuuden eläneen suomalaisen sukupolven suurin tuotos näyttää olevan hauskat videoklipit netissä.
Joitain merkkejä paremmasta suunnasta on olemassa. Vaikka hallitus on leikannut koulutuksesta, se on sentään varannut rahaa korkeakoulujen aloituspaikkojen lisäämiseen. Työllistymiseen paras lääke olisi nousukausi, mutta sen puutteessa nuorten työllistymisseteli saattaa olla hyvä ratkaisu. Yrityksetkin ovat korostaneet osaavan työvoiman tärkeyttä ja toivoneet panostuksia nuorten osaamiseen.
Nuoriin panostaminen ei ole lopulta edes kallista – meitä on niin vähän.
Ikääntymiskeskustelussa pohdittiin kesällä, josko aikuiset lapset ottaisivat tulevaisuudessa enemmän vastuuta omista vanhemmistaan. Haluan kyllä vanhempieni sukupolvelle arvokkaan vanhuuden, mutta oman ikäluokkani täytyy ensin kyetä pitämään huolta edes itsestään.
Siksi ikääntyvässä Suomessa on pakko panostaa nuoriin. Se ei ole lopulta edes kallista – meitä on nykyään niin vähän.
Matias Mäkiranta
Kirjoittaja on 24-vuotias taloustieteen maisteri Cambridgen yliopistosta, joka hidastaa talouskasvua säästämällä omaa eläkettään varten