Muuttuva turvallisuusympäristö
Turvallisuusympäristömme on muuttunut perusteellisesti. Venäjän sota Ukrainaa vastaan, paheneva geopoliittinen kilpailutilanne, hybridiuhat ja nopeat teknologiset muutokset ovat muuttaneet käsitystämme Euroopan kansalaisten suojelemisesta ja rauhan säilymisestä.
Euroopan unionin vastaus tilanteeseen on yhtenäisyys, investoiminen ja päättäväisyys.
Mitä eurooppalaiset odottavat
Turvallisuus on yhä tärkeämpi kysymys kansalaisille kaikkialla Euroopassa.
Näin eurooppalaiset ajattelevat
EU:n puolustus numeroina
EU on ryhtynyt sanoista tekoihin puolustusteollisuusstrategiansa, Euroopan puolustusvalmiutta koskevan valkoisen kirjan ja vuoteen 2030 ulottuvan puolustusvalmiuden tiekartan pohjalta.
Puolustusalan ohjelmat
EU:n ohjelmat kattavat nyt puolustuksen koko syklin tutkimuksesta hankintoihin ja rahoitukseen. Niillä edistetään toimialan kasvua, luodaan työpaikkoja ja tuotetaan Euroopan tarvitsemia kriittisiä kyvykkyyksiä. Ohjelmia tuetaan tulevina vuosina noin 810 miljardin euron puolustusinvestoinneilla ja jäsenmaiden käyttöön annettavalla finanssipoliittisella joustolla.
Osallistu ja vaikuta
Euroopan puolustusrahasto vahvistaa Euroopan puolustusvoimavaroja edistämällä tutkimus- ja kehitysyhteistyötä, vahvistamalla innovointia ja antamalla toimialalle mahdollisuuksia laajentaa toimintaansa ja rakentaa kilpailukykyä.
EDIP-ohjelmalla parannetaan Euroopan puolustusteollisuuden voimavaroja laajentamalla tuotantokapasiteettia, varmistamalla tuotannon kestävyys ja vahvistamalla teollista ja teknologista perustaa. Se perustuu Ukrainan sodan johdosta kehitettyihin välineisiin (EDIRPA ja ASAP).
SAFE lujittaa Euroopan puolustusteollisuutta, sillä se mahdollistaa koordinoidut laajamittaiset investoinnit ja pitkän aikavälin suunnittelun. Finanssipoliittisen jouston lisäämisen ansiosta jäsenmaat voivat ylittää puolustusmenojen alijäämärajat tilapäisesti, vapauttaa neljän vuoden aikana jopa 800 miljardia euroa ja antaa toimialalle enemmän varmuutta investoida, innovoida ja tuottaa.








