Tämän vuoden tammikuu on ollut sosiaalisessa mediassa nostalgiantäyteinen. Julkisuuden henkilöt, mediatalot ja yksityishenkilöt ovat innostuneet jakamaan kuvia kymmenen vuoden takaa.
Monet muistelevat ajan olleen nykyistä huolettomampaa. Ei tarvinnut pelätä tekoälyä, pandemiaa tai Venäjän hyökkäyssotaa.
Nostimme Ylen arkistoista videoita, joita Veetit eivät todellakaan muista, mutta Jonnet kylläkin. Tervetuloa vuoteen 2016.
1. Tubettajat vakiinnuttivat asemaansa, eri haasteet ja filtterit loivat iloa
Vuonna 2016 sosiaalinen media oli täynnä hyvän mielen haasteita. Bottle Flip Challenge haastoi ihmiset heittelemään puolityhjiä vesipulloja tasoille ja Mannequin challenge pysäytti ihmiset niille sijoilleen.
Snapchatin ikoninen koirafiltteri eli kulta-aikaansa.
Suomalaiset tubettajat, eli Youtuben sisällöntuottajat, jatkoivat ammattimaistumistaan. Suosituimmat sisällöntuottajat saivat somesta jo elantonsa.
TubeCon-tapahtuma laajennettiin kaksipäiväiseksi ja se keräsi Helsingin areenalle tuhansia vierailijoita. Yleisradion toimittaja Jaakko Keso todisti tapahtumassa suoranaista massahysteriaa.
2. Kauppojen aukioloajat vapautuivat
Suurten kauppojen ja parturikampaamojen aukiolorajoitukset poistuivat. Vähittäiskauppojen vapaus päättää aukioloajoistaan herätti ristiriitaisia tunteita Yle Uutisten reportaasissa.
Asiakkaan näkökulmasta muutos oli mieluisa, mutta kulutuksen lisääntyminen ja työntekijöiden olot huolettivat.
3. Pokémonin pelaajat täyttivät kadut
Nintendon luoma mobiilipeli Pokémon GO keräsi valtavan suosion maailmanlaajuisesti. Monet Pokémon-sarjan tai -pelien parissa lapsuuttaan viettäneet lähtivät ulos metsästämään taskuhirviöitä jopa lieveilmiöiksi asti.
Helsingissä Pokémon GO:n pelaajat muun muassa ruuhkauttivat Suomenlinnan ja kaupungin maauimaloissa vartijat joutuivat hätistelemään yöllisiä pelaajia.
Kohuista huolimatta peli oli terveellisempi ja halvempi vaihtoehto monelle videopelille.
4. Donald Trump sanoi yhdistävänsä amerikkalaiset
Televisiosta tuttu bisnesmiljonääri Donald Trump voitti Yhdysvaltain presidentinvaalit. Hän sai aikaan Make America Great Again -kansanliikkeen, joka liikutti eritoten nuoret miehet ja politiikan keltanokat vaaliuurnille.
Vaikka Trumpin vastaehdokas Hillary Clinton keräsi itselleen määrällisesti enemmän ääniä, sai Trump taakseen enemmän valitsijamiehiä ja tuli valituksi Yhdysvaltojen 45. presidentiksi.
Vaalituloksen paljastuttua Trump piti puheen, jossa hän hivenen yllättäen kehui Clintonia ja sanoi yhdistävänsä amerikkalaiset puoluetaustoista riippumatta.
5. Konmaritus pisti kodin kaaoksen kuriin
Japanilaisen Marie Kondon kirja KonMari: siivouksen elämänmullistava taika innosti monet suomalaiset luopumaan tavaroistaan. Yhdysvalloissa jopa kultiksi leimatun konmarituksen ideana oli luopua kaikista tavaroista, jotka eivät tuottaneet iloa omistajalleen. Myös tavaroiden järjestely tuli tehdä tarkkaan tietyllä tavalla.
KonMari Suomi Facebook -ryhmään kuului yli 20 000 ihmistä. Nykyään jäsenmäärä on jo yli 52 000.
6. Rion kesäolympialaisten saldo oli huonoin koskaan, mutta Pikkuleijonat voittivat MM-kultaa
Brasiliassa Rio de Janeirossa järjestettiin 28:nnet kesäolympialaiset. Suomelle ne olivat mitalisaldoltaan siihen mennessä huonoimmat olympialaiset ikinä. Ainoastaan nyrkkeilijä Mira Potkonen voitti lajissaan pronssia.
Sen sijaan miesten jääkiekon nuorten maailmanmestaruuskilpailut mittelöitiin erinomaisin tuloksin. Kilpailun isäntämaa Suomi voitti Venäjän loppuottelun jatkoajalla luvuin 4–3.
Pikkuleijonien mestaruus sai kiekkofanit liikkeelle. Helsingissä väki kerääntyi tuttuun tapaan kauppatorille, eikä edes pakkanen tuntunut haittaavan juhlakansaa.
7. Saara Aalto ja Alma veivät suomalaista laulutaitoa ulkomaille
Saara Aalto kilpaili Britannian X factor -laulukilpailussa. Kansainvälistä huomiota niittänyt suomalaislaulaja ylsi lopulta kilpailun toiselle sijalle.
Myös tuore poplupaus Alma-Sofia Miettinen, taiteilijanimeltään Alma, saavutti kansainvälistä suosiota. Hänen ensimmäinen englanninkielinen single Karma herätti kiinnostuksen monissa kansainvälisissä levy-yhtiöissä.
Alma kertoi haluavansa edustaa Suomea maailmalla hymyssä suin ”Kaikki on fine” -asenteella.
8. David Bowie, Prince, Carrie Fisher... moni idoli poistui keskuudestamme
Vuosi 2016 oli myös surullisten uutisten aikaa. Kuolleiden kansainvälisten tähtien listaus oli pitkä.
Laulajat David Bowie, George Michael, Leonard Cohen ja Prince sekä näyttelijät Debbie Reynolds, Carrie Fisher ja Alan Rickman poistuivat ajasta ikuisuuteen. Myös Suomen ensimmäinen televisiokokki Jaakko Kolmonen kuoli 75 vuoden iässä.
9. Stubb hävisi Orpolle ja antoi kolme neuvoa
Kokoomus-puolueessa valta vaihtui, kun sisäministeri Petteri Orpo valittiin puolueensa puheenjohtajaksi. Orpo sai toisella kierroksella 55 prosenttia äänistä ja voitti istuvan puheenjohtajan Alexander Stubbin.
Valinnan jälkeisessä puheessaan Stubb antoi Orpolle kolme huumorin sävyttämää neuvoa.
– Ole tarkka prosenttilaskuissa, käytä harkiten shortseja ja aina, kun lapsi kysyy, suostu tikkatauluksi, Stubb nauratti yleisöään.
10. Mistä sinä muistat vuoden 2016?
Aika kullannee muistot ja nostalgian sävyttämissä muisteluissa helposti sivuuttaa ikävämmät tapahtumat. Vuosi 2016 sisälsi kuitenkin myös monia kriisejä.
Välimerellä hukkui tuhansia pakolaisia, vuosi oli siihen mennessä historian lämpimin, Britanniassa järjestettiin Brexit, Panaman paperit käräyttivät monen tahon yhteydet veroparatiiseihin ja niin edelleen.
Mistä sinä muistat vuoden 2016? Vastaa alla olevaan kyselyyn tai kerro oma vaihtoehtosi kommenttiosiossa.